Etusivu   Selostus menetelmästä   Otteita saamistamme palautteista   Palautelomake
 
 
Lyhyt selostus tri Paganon menetelmästä

Tri Paganon mukaan psoriasis aiheutuu pääasiassa siitä, että potilaan suoliston seinämät ovat vioittuneet ja laskevat läpi elimistölle haitallisia aineita. Tätä teoriaa tukee mm. kanadalaisen
tri Zoltan P. Ronan tutkimukset.

Menetelmässä on useita vaiheita, joista tärkeimpiä ovat:

1. Elimistön puhdistus luonnonmukaisin ainein ja keinoin (esim omenadieetti ja suolihuuhtelu). Suoliston lisäksi puhdistetaan myös maksa ja munuaiset.

2. Suoliston seinämien parantaminen ( esim. yrttiteet, hoitavat öljyt, selkärangan käsittely).

3. Oikean ruokavalion noudattaminen. Tavoitteena on vahvasti emäspitoinen (70-80%) ravintokoostumus ja erityisesti muutamien haitallisten aineiden välttäminen (esim. tomaatti ja peruna aiheuttavat useille potilaille oireita).

4. Runsas veden nauttiminen.

5. Säännöllinen suolen tyhjennys.

6. Oikea henkinen asenne (usko paranemiseen, halu auttaa myös muita kohti terveyttä).


Jotkut potilaat saavat jo muutamassa viikossa huomattavasti helpotusta taudin aiheuttamiin oireisiin. Jos sairaus on kestänyt kauan (esim. yli kymmenen vuotta), on todennäköistä, että elimistöön on syntynyt huomattavia vaurioita joten paranemiselle täytyy antaa myös runsaasti aikaa, vähintään useita kuukausia.

Yrttiteet
Olemme tuoneet maahan kirjassa mainittuja yrttiteenimikkeitä kuten sahramiteetä ja punajalavankuorijauhetta. Nyt on käynyt ilmi, että sahramiteetä ei voida tuoda Suomeen EU-säännösten takia. Paganon mukaan se voidaan korvata kamomillateellä, jota on saatavana yleisesti mm. luontaistuotekaupoista.
Jatkamme punajalavankuorijauheen tuontia ja voimme toimittaa sitä seuraavasti:
120 g / pussi n. 240 annosta hintaan 27 euroa kuluineen postiennakolla.

Glyco-Thymoline
Voidaan korvata jollakin alkalisella (emäksisellä) suuvedellä

Hydrophilic Ointment
Voidaan korvata miedolla kosteusvoiteella


HUOM! Vaikka Paganon menetelmä on tarkoitettu lähinnä psoripotilaiden hoitoon, on
Paganon mielestä täysin mahdollista, että myös esim. reumapotilaat hyötyvät menetelmästä.
Reumahan on yksi niistä taudeista (kuten psoriasiskin), joiden syytä lääketiede ei tunne.